torstai 1. lokakuuta 2015

Tarvitseeko aina keskustella?

Ollaan tässä Jäbän kanssa tapailtu kohta kuukausi. 
Hirveän pitkä aika, jos miettii. Hirveän lyhyt aika, jos miettii toiselta kantilta.

Meillä on mennyt kyllä (oman alkukriiseilyni jälkeen) mukavasti. Jäbän kanssa on rento olla, tosin 80 prosenttia näkemästämme ajasta kuluu joko seksin tai nukkumisen merkeissä. Se on mukavaa, mutta samalla myös vähän raivostuttavaa. Elämämme vain sattuvat menemään tällä hetkellä vähän ristiin, melkein kaikin mahdollisin tavoin. Yleensä illasta aikaiseen aamuun on ainoa hetki saada yhteistä aikaa. Jos silloinkaan.

Jos suhde perustuu vain intiimille kanssakäymiselle, onko meillä loppujen lopuksi mitään puhuttavaa? Kaipaisin tällä hetkellä pitkiä kävelylenkkejä, rentouttavaa lasillista viiniä tai JOTAIN. On toki aina hauskaa harrastella juttuja, mutta ajan kuluessa se ei vie suhdetta niinkään eteenpäin. 


Haluaisinko sitten että juttu menisi eteenpäin?

En tiedä, kun ei saa jäbästä selvää. Enkä omista tuntemuksistani, koska kaikki tapailu pyörii vain jomman kumman kotona. Silloin se ei ole kauhean aktiivista. Paitsi.. heha.

Kuukauden jälkeen voisi tietenkin aina keskustella. Ne kuuluisat sanat, jotka joko lopettavat kaiken tai vievät asioita (edes hetkellisesti) eteenpäin.

Mitä mieltä oot meistä?
Onks tää susta pelkkää seksii?
Pitäiskö seurustella?
Lässynlässynlää?
Ölölölölölölölölölö?

Periaatteessa voitaisiin puhua asiasta vaikka muutaman viikon päästä, mutta koska en itsekkään tiedä mitä haluan, saa aloite tulla jäbältä. Eli aloitetta tälle keskustelulle ei varmaan koskaan tule. 
Tällä hetkellä asiat ovat hyvin näin, katsellaan rauhassa. En ole mustasukkainen (ainakaan vielä, koska en tiedä mahdollisista muista naisista), hänen kanssaan on hauska olla ja sutina on aina kivaa. Oikeastaan olo on aika rentoa asian suhteen, kivaa vaihtelua.

Ah löysin tämän musiikin taas. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti