sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pikkujoulukausi - antamisen ja saamisen aikaa

Mitäs ensimmäiseen joulukuun viikkoon on oikein mahtunut?

Movember loppui, Decembeaver alkoi
Jos kaipaat vielä valistusta, klikkaa tästä. Sivuilla oleva video on muutenkin katsomisen arvoinen. Hähähä. Sinkkujen on kyllä varsin ongelmallista osallistua kokonaiseksi (pikkujoulukausi)kuukaudeksi tähän tempaukseen. Eihän sitä koskaan tiedä, jos joku komistus juhlista saakin pikkupöksyt tippumaan lattian läpi.
Itse olen vahingossa ja laisuuden takia aloittanut jo decembeaverin, mutta ongelmana on että hitto kun kutittaa! Lisäksi itselläni alkaa pikkujoulukausi huomenna, joten bye bye karvat!

Itsenäisyyspäivä
Rakastan Suomea. 
En ole koskaan ennen jaksanut katsoa Itsenäisyyspäivän juhlia, mutta tänä vuonna onnistuin! Pidin konsertista kyllä kovasti.
 VeskSibelius  Puvut oli myös ihan jees. 
P.s. Tuli todella mummo-olo koska neuloin katsellessani samalla villasukkaa. 
Ystäväni järjesti myös pienet juhlat. Menin sinne polleana likkana sanoen varmana että "juon vain teetä sitten." Niin just. Siellä oli boolia ja terästettyä glögiä. Ei siitä sen enempää.

Pikkujoulukausi
Huomenna on siis ensimmäiset pikkujoulupartyt! Siellä ajattelin mennä tosin vain käymään, on rankka työpäivä tiistaina. Seuraavat pikkujoulut ovat keskiviikkona ja ne sisältävät myös sokkotreffit! Kaverini yrittää parittaa minua yhdelle tutulleen joka on juuri eronnut. Kyyläsin kuvia jo facebookista ja oikein potenttiaalisen näköinen ukkeli! Sitten seuraavat pikkujoulut ovat lauantaina, näemme muutaman kaverin kanssa pitkästä aikaa! Voi luoja, siitä ei voi seurata mitään hyvää. Tai mikä aamulla ei enää tunnu hyvältä idealta. 


Itse asiassa on ihan mukavaa että saa laittautua nätiksi. Tänä vuonna aion suosia aikuismaisempaa tyyliä, joka on klassinen ja sivistynyt. Ja korkkareita.
 Itse en aio pitää tätä kautta minään ryyppy-juhlana, pidän vain hauskaa! Ja jos josku potenttiaalinen uros tulee vastaan, annan vain mennä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti